Lehdistötiedotteet

Vuoden väitöskirja edistää puun käyttöä ruoassa ja kosmetiikassa

Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö myönsi vuoden väitöskirjapalkinnon Helsingin yliopistossa väitelleelle tutkijalle Mamata Bhattaraille. Väitöskirja edistää puun vielä hyödyntämättömän hemiselluloosan käyttöä.

”Hemiselluloosan mahdollisuudet ovat valtavat”, sanoo Aalto-yliopiston tutkija Mamata Bhattarai.

”Hemiselluloosalla voidaan korvata sekä kasviperäisiä että synteettisiä raaka-aineita niin elintarvikkeissa ja kosmetiikassa kuin lääkkeissäkin. Raaka-aineen mahdollisuuksia kehitetään myös muun muassa aurinkokennoissa ja biopohjaisissa pakkauskalvoissa.”

Bhattarai itse on kiinnostunut hemiselluloosan käytöstä stabilisointiaineena erilaisissa elintarvikkeiden emulsioissa, kuten jogurtissa tai salaatinkastikkeessa. Väitöskirjassaan Bhattarai tutki kuusen hemiselluloosaa eli galaktoglukomannaaneja ja sitä, kuinka eri tavalla eristetyt kuusikuminäytteet käyttäytyvät.

Mamata Bhattarain mukaan Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet tutkijoille ja tutkimukselle. Hän uskoo väitöskirjansa tuloksien antavan pohjan monille jatkotutkimuksille ja tulevalle tuotekehitykselle. Puusta noin neljännes on hemiselluloosaa ja loput selluloosaa ja ligniiniä.

”Teollisuus ryhtyi hyödyntämään ligniininkin laajoja mahdollisuuksista raaka-aineena vasta muutama vuosi sitten. Nyt biotuotetehtaita on enemmän, ja uskon niissä kiinnostuttavan tutkimuksen myötä hyödyntämään myös hemiselluloosaa”, Bhattarai sanoo.

Nyt julkistettu väitöskirjapalkinto jaetaan vuosittain

Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö jakoi 10 000 euron palkinnon nyt ensi kertaa. Palkinnon saajaksi ehdotettiin kolmeatoista korkeatasoista, vuoden 2020 aikana suomalaisessa yliopistossa hyväksyttyä väitöskirjatyötä. Palkinto jaetaan tästä lähtien vuosittain ja se tukee säätiön toimintaa Suomen luonnonvaratutkimuksen rahoittajana.

”Palkinnolla haluamme kannustaa nuoria tutkijoita suuntautumaan Suomen luonnonvarojen kestävän hyödyntämisen edistämiseen”, sanoo professori Pekka A. Nurmi, Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja.

Mamata Bhattarain väitöskirjan, Associative behavior of spruce galactoglucomannans in aqueous solutions and emulsions, säätiö katsoi edistävän Suomen metsäpohjaista biokiertotaloutta innovatiivisella tavalla. ”Väitöskirjassa on tarkasteltu kuusikumia tavalla, jolla on suuria teollisia ja kaupallisia mahdollisuuksia. Erityisen kiinnostavaa on hemiselluloosan hyödyntäminen ruoantuotannossa”, Nurmi toteaa valintaperusteista.

Suomen merkittävät metsä- ja mineraalivarannot tarjoavat luontaiset mahdollisuudet bio- ja mineraalitalouden kehittämiselle. Kiertotalous, resurssitehokkaat menetelmät, uudet materiaalit ja huipputeknologia auttavat hyödyntämään luonnonvaroja kestävällä tavalla. Näiden kehittämiseen tarvitaan luonnonvaroihin liittyvää tutkimusta, innovaatioita ja läpimurtoja, joita Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö edistää apurahoin.

Lue lisää tutkimuksesta sivultamme Väitöskirjapalkinto 2021

Lisätietoa:

Professori Pekka A. Nurmi, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö, p. 040 504 5236

Mamata Bhattarai, Postdoctoral Researcher, Aalto-yliopisto, mamata.bhattarai@aalto.fi, p. +358 50 599 6091

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.