Tutkijat kertovat

Tällä sivulla Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön rahoittamat lupaavat tutkijat kertovat omista meneillä olevista tutkimuksistaan. Tutkijat avaavat tutkimusaiheensa kontekstista alan tutkimuksessa, säätiön avustuksen merkityksestä tutkimushankkeelleen ja siitä, miten tutkimuksen tulokset edistävät Suomen luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Alla olevilla videoilla säätiön rahoittamat tutkijat Ted Nuorivaara, Erfan Kimiaei, Eva-Maria Roth, Markku Pirttijärvi, Veronica Badažkova ja Pasi Korkalo vastaavat lyhyesti säätiön heille esittämiin kysymyksiin oman tutkimuksensa osalta.

Kolme tuetuista ja haastatelluista tutkijoista on kotoisin muualta kuin Suomesta ja näin ollen heidän videoidensa kieli on englanti.

Tutkijatohtori Ted Nuorivaara, GTK

Tutkin selluloosapohjaisia vaahdotuskemikaaleja, joita käytetään mineraalien rikastusprosesseissa. Selluloosapohjaiset vaahdotuskemikaalit edustavat askelta kestävämpään kaivosteollisuuteen.

Kaikki parhaat malmit on jo rikastettu, joten tehostetulla prosessilla voidaan rikastaa entistä köyhempiä malmivarantoja ympäristöystävällisesti.

Säätiön tuella olen voinut suoraan jatkaa vuonna 2021 valmistuneen väitöskirjani aiheen tutkimusta.

Doctoral Candidate Erfan Kimiaei, Department of Bioproduct and Biosystem, Aalto University

The research is based on efficient use of bio-based components and green processing concepts for the fabrication and manufacturing of environmentally friendly materials.

SLTS has financially supported me to carry out my research at the cutting edge of the field under the supervision of the great scientists in Finland.

I firmly believe that the full potential of the wood is not yet utilized, and forest sector can be a key in achieving carbon neutrality in Finland or even in a global scale.

Doctoral Candidate Eva-Maria Roth, Forest soil science and biogeochemistry research group, Helsinki University

In my research I am aiming to compare the effects of continuous cover forestry and rotation forest management on soil carbon storage in boreal spruce and pine forests in Finland.

In my research I am focusing on how we can enhance the soil carbon storage of boreal spruce and pine forests in forest management. The aim is to integrate mitigation of climate change into forest management.

SLTS funded my 3 first years of the research. The grant basically covers all the expenses.

Päägeofyysikko Markku Pirttijärvi, Radai Oy

Radai Oy on vuonna 2013 Rovaniemellä perustettu Start-up-yritys, joka on erikoistunut tekemään geofysikaalisia malminetsintätutkimuksia miehittämättömillä ilma-aluksilla, eli lennokeilla.

Tavoitteena olisi saada mittalaite käyttöön geologiseen kartoitukseen ja malminetsintään kolmen vuoden sisällä.

Säätiön tuella saimme rakennettua ensimmäisen mittalaite-prototyypin mittaamaan maankamaran sähkönjohtavuutta.

Doctoral Student Veronika Badazhkova, Lab of Molecular Science and Engineering, Åbo Akademi

In our study we are focused on developing of the effective procedure for synthesis of novel chemical materials from lignin which is a component of wooden biomass.

Our project is focused on lignin valorization as lignin is a natural polymer. Lignin as material has high economical potential for industrial development.

SLTS has helped me to turn my dream into reality! After my basic studies I wanted to continue with PhD-studies, and with the help from the Foundation I was able to move to Finland and start my further studies in Åbo Akademi.

Tutkija Pasi Korkalo, Luonnonvarakeskus

Pasi Korkalon väitöskirjatutkimuksen aiheena on hybridihaapapuun hyödyntäminen biopohjaisten kemiantuotteiden raaka-aineena.

Tarkoituksena on tuoda uutta näkemystä alihyödynnetyn puulajin ominaisuuksista ja käyttömahdollisuuksista.

Säätiön kolmevuotinen tuki on mahdollistanut tutkimuksen valmistumisen aika pitkälti. Tuki on myös mahdollistanut laajan ja poikkitieteellisen verkostoitumisen.

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.