Apurahat

Säätiömme myöntää rahoitusta apurahojen muodossa uusiin innovatiivisiin tutkimusideoihin Suomen luonnonvarojen tuoton ja teknillistaloudellisen hyödyntämisen kehittämiseksi.

Rahoitettava tutkimus on soveltavaa tutkimusta, joka tähtää kestävän kehityksen läpimurtoihin.  Apurahoina myönnettävää rahoitusta on mahdollista saada enintään kolmivuotisiin hankkeisiin.

Haku on tarkoitettu lahjakkaille ja innovatiivisille väitöskirjan tekijöille ja/tai tutkijatohtoreille. Varsinaisena hakijana ja vastuullisena johtajana toimii koulutukseltaan tohtorin tasoinen henkilö.

Suomen luonnonvarain tutkimussäätiön apurahoin tuettavat alat ovat BIOTALOUS ja MINERAALITALOUS.  Rahoitusohjelmaan on mahdollisena tutkimuskohteena otettu mukaan  myös UUDET ENERGIAN TUOTANTO- JA VARASTOINTITAVAT.

Innovaatiot voivat olla Suomen luonnonvaroihin liittyviä prosesseja, teknologioita, tuotteita, palveluita tai sosiaalisia innovaatioita. Innovaatioilla pitää kuitenkin olla taloudellista hyödyntämispotentiaalia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Suomen luonnonvaroilla tarkoitetaan metsiä, mineraaleja, vettä ja niiden eliöstöä.

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.